Matkan järjestely ja suunnittelu ennakkoon

08.08.2017

Päivittelen matkan aikana tarinoita ja kuvia Seuraa matkaani osioon. Välillä saattaa olla viivettä, mutta malttakaa odottaa. Olen matkalla rakkaan vaimoni kanssa kahdelleen. Mulla on karttapäätä, rohkeutta ja ideoita sekä vähän venäjän kielen taitoa, mutta siinä asiassa rakas "Pirkkoni" (nimi muutettu) hoitaa asian ja paikkaa tilanteen.

Olemme kesälomalla ja samalla tässä paljastan, että matkamme on myös häämatka. Matkan loppuvaiheessa on tavoitteemme käydä loikoilemassa, jossakin Tyynenmeren lämpöisellä saarella. Palaamme matkaltamme viimeistään lokakuun alussa.

Mukavaa odotusta ! Matka alkaa 2.9.2017 aamulla.

        Haaveet, tavoitteet ja unelmat

        Elämässä on hyvä olla haaveita, tavoitteita ja unelmia. Tämä nyt toteutuva reissu on yksi hullu haave. Jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun ajelin tumman ruskealla Toyota Corollalla vuosimallia -73 ympäri Haminan kaupungin toria stereoita huudattaen haaveilin matkustamisesta Vladivostokiin. Matka idän pikajunalla läpi Siperian salaisena ja suljettuna alueena neuvostoaikana pidettyyn kaupunkiin.

Mielikuvissa oli silloin mustien savuavien, haisevien ja äänekkäiden junien tuhansia kilometrejä kestävä matka halki Siperian monimuotoisen maiseman. Oli kuulopuheita, että junia välillä varastettiin. Olin kuullut joidenkin tehneen reissuja sinne ja säilyneen kuitenkin hengissä, tosin hieman laihtuneena raskaasta matkasta.

Nyt se haave on toteutumassa hieman uudemmassa ja erilaisemmassa maailmassa ja tilanteessa, kuin silloin ensimmäisten haavekuvien aikaan. Matka toteutuu täysin itse suunniteltuna omatoimimatkana.

Matka tosiaan alkaa 2.9.2017 .... 

Kokemusten hakeminen ja kielen opettelu

Jotta tällaiselle reissulle voi lähteä pitää aluksi selvitellä asioita. Hakea kokemuksia Venäjän matkoilta ja tutustua paikalliseen infraan ja kulttuuriin sekä tapoihin. Opetella kieltä, ainakin kyrilliset aakkoset ja kohteliaisuuksia sekä perussanoja. Venäjällähän periaatteessa "kaikki onnistuu ja ns. kaikki on mahdollista". Tämä pitää huomioda ja se on samalla riski ja mahdollisuus.

Olen noin kymmenisen vuotta kerännyt noita kokemuksia ja yllätys yllätys saldokori kokemuksista on kyllä positivisen puolella hyvin vahvasti. Tietysti jos ei odota matkoilta mitään , niin ei voi oikein pettyäkään. Miten se menee...?                " "pessimisti ei pety". Samalla positiiviset kokemukset ovat synnyttäneet luottamusta Venäjällä tehtävään matkailuun ja sitä kautta poistaneet ennakkoluuloja siitä maasta. Nykyään netti ja mobiili sekä läppäri ja erilliset sovellukset helpottavat asioiden etsimistä ja hoitamista. 

Politiikkaa tai poliittista johtamista en näihin asioihin sotke, vaan ajattelen näitä naapurimaan asioita puhtaasti ihmisten, elämisen, toiminnan ja kulttuurin sekä historian kautta. Meillä on paljon samaa naapurimaan kanssa edelleenkin kulttuureissamme, tavoissa ja toiminnoissa yhteisen historian ja läheisyyden sekä satoja vuosia olleiden kauppasuhteiden johdosta.

Yhden vuosikurssin kansalaisopistossa ja muuta taustaopetusta saaneena ja matkoilla kokeneena pitää todeta, että meillä on hyvin paljon käytössä etenkin puhekielessä Venäjältä juontavia sanoja. Nykyisen rajan pinnassa syntyneenä ja karjalan kieltä lapsena kuulleena on mieliin painunut monia sanoja, jotka nyt kieltä opiskellessa tuo väliajoin ahaa- elämyksiä. Stadin slangissakin on paljon Venäjältä peräisin olevia sanoja.

Matkatoimistot

Tämän matkan osalta kävi niin, että emme saaneet matkatoimistoilta, joita tämän suunnan matkanjärjestäjinä toimii, yhtään kunnon tarjousta. Reitti tai ajankohta ei sopinut tai kaupungit, jotka olisivat olleet toiveina eivät olleet heidän matkaohjelmissaan. Hinnoistakin voisi sanoa sen, että heidän hintansa kohosivat lähelle viittä tonnia henkilöltä ja se tuntui kovalta. Lisäksi yksi matkatoimisto perui koko retken vähäisen osallistuja määrän takia. Tämän johdosta päätin aloittaa täysin omatoimimatkana tehtävän 20 päivää kestävän matkan suunnittelun junalla halki Siperian. Suunnittelun alkuvaiheessa tuntui jo siltä, että säästöä matkatoimistojen tarjoamiin ja järjestämiin matkoihin tulee tonnitolkulla. 

Junalippujen hankinta

Junaliput ovat nyt taskussa Kouvolasta aina Vladivostokiin asti. Ne on ostettu Allegroa lukuunottamatta Venäjän rautateiden RZD nettisivuilta. Ensin tutkiskeltiin sivuja ja sitten kirjauduttiin sisään "kanta-asiakkaaksi". Tutustuttiin tapaan löytää sopivat reitit ja junat. Sen jälkeen kun syntyi varmuus siitä mitä haluttiin, niin ostoja simloitiin onnistuneesti aina luottokortin tietojen antoon asti. Varasimme matkaliput ja maksoimme ne MasterCardilla. Kaikki viisi etappia tai reittiä onnistuimme hienosti ostamaan RZD:n englanninkielisiltä sivuilta. Pakko tunnustaa, että sivujen toimivuus on parempi kuin kotimaisen operaattorin vastaavissa sivuissa. Kaikki matkalippumme ja matkan edistyminen näkyy RZD:n sivuilla.

https://pass.rzd.ru/main-pass/public/en

Junalippujen ostaminen toimi hienosti, vaikkakin jouduimme  muutamissa info- tekstiosioissa tyytymään venäjän kieliseen tietoon, jonka sitten yritimme ymmärtää. Junalippuihin otimme myös 150 rbl maksavat vakuutukset mahdollisia myöhästymiä varten, vaikka matkavakuutuksessamme sellainen jo olikin. Kokeillaan kuitenkin ...kun ei paljoa maksa. Kokonaisuudessaan kahdelta ihmiseltä junamatkat Kouvolasta Venäjän perukoille, Siperian taakse maksoivat alle 1500 €  .... ei siis paha. Matkustamme kuitenkin suurimman osan kahdestaan ykkösluokan vaunuosastolla omassa rauhassamme ja hinnat korvaavat monta hotelliyön maksua. Katsotaan matkan aikana millaisia palveluita junamatkat tarjoavat. 

Mistä majoitukset ?

Junaliput ja junamatkat pitävät sisällään jo seitsemän yöpymistä. Junasta poistuessamme eri kaupunkeihin hotellit / majoitukset olemme ennakkoon varanneet booking.comin kautta ja maksamme ne paikan päällä. Toisin kuin Suomessa monesti maksua ei tarvitse maksaa ennakkoon vaan suoraan hotellilla. Vain luottokortin tiedot on annetava, jolla annetaan ns. vakuus maksusta.

Moskovassa majoitumme aivan ydinkeskustaan hotelliin, joka on 600 m päässä punaisesta torista ja alle 200 m Bolsoi- teatterista. Sinne yritämme saada liput. Moskovan ydinkeskustassa ja kahden hengen huoneessa ml. aamupala, kolmelle yölle kertyy hintaa 170 € eli yhden Helsingissä vietetyn hotelliyön verran. Aika ihmeellistä vaikka Moskovaa pidetään kalliina kaupunkina. Saa nähdä miltä olosuhteet sitten näyttävät oikeasti. Mutta kuvien ja google street view:n kautta ainakin näyttää ihan hyvältä.

Jekaterinburgissa majoitutaan noin neljän kilometrin päähän rautatieasemasta. Sieltä on lyhyet matkat nähtävyyksiin ja puistoihin. Jekaterinburgissa vietämme kaksi yötä jonka jälkeen illalla hyppäämme junaan.

Irkutskissa noustuamme junasta aamulla etsimme kyydin Listvyankaan, Baikalin rannalle, josta meillä on varattuna järvinäköalan perhehuone. Esitteen mukaan hintaan kuuluu aamupala ja maastopyörät. Litsvyankasta siirrytään vain yöksi Irkutskiin jossa ihan rautatieaseman vieressä on hotelli varattuna. Seuraavana aamuna on aikainen lähtö junalle.

Habarovskista ja Vladivostokista emme ole vielä varanneet mitään majoitusta vaan varaamme ne matkan aikana.


Nähtävyydet ja aktiviteetit

Etukäteen olemme katsoneet netistä mitä paikallisia kuuluisia ja katsomisen arvoisia paikkoja ja nähtävyyksiä eri kaupungeissa on. Niitä sitten käymme omaan tahtiin kiertelemässä ja katsastamassa. Ollaan kuitenkin lomalla ja haluamme unohtaa työt ja relata, eikä ravata paikasta toiseen.

Punainen tori, Pyhän Vasilin kadetraali ja Kremlin muuri, Kremlin kirkot ja Bolsoi- teatteri ja ehkä Gorgin- puisto ovat niitä kohteita, jotka haluamme nähdä. Ja tietenkin illalla ne kuuluisat Moskovan Valot.

Jekaterinburgissa olemme muutaman kilometrin päässä rautatieasemasta. Jekaterinburgissa ainakin haluamme käydä Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja Romanovin suvun viimeisessä paikassa, jonne Leninin käskystä heidät tapettiin. Ipatjevin talo oli rakennus Jekaterinburgissa, jossa Romanovien hallitsijasuvun viimeinen hallitsija keisari Nikolai II perheineen ja palveluskuntineen teloitettiin heinäkuussa 1918. Nykyisin talon paikalla on kirkko, "kirkko veren päällä". Lisäksi käymme eläintarhassa, josta löydämme ties mitä. Venäjän ensimmäinen presidentti, edesmennyt Boris Jeltsin on syntyisin Sverdlovskista, eli nykyisestä Jekaterinburgista ja siellä on tietenkin hänestä kertova museo. Ural Mineralogical Museumissa on mitä erikoisempia kiviä ja kiviluomuksia. Paikan päällä katsotaan spontaanisti muita kohteita mm. museoita.

Irkutsk, Listvyankassa haluamme katsella kaunista Baikalia ja sen luontoa, kiivetä vuorille, ottaa veneretken ja kokeilla kalastaa, jos sitä palvelua sieltä voi vaikka edullisesti ostaa.

Habarovsk...Isot Amur ja Ussur joet, silta Kiinan rajalle. Aikaa Habarovskissa on vain oikeastaan yksi päivä.

Vladivostok... siellä olemme kaksi yötä. Nähtävyyksinä; rautatieasema, sillat ja vuoret, museoita, tyynenmeren laivasto

Tavoitteena joka tapauksessa on tutustua paikallisiin ruokiin ja kulttuuriin sekä ihmisiin, ottaa matka myös loman kannalta.


Tästä kaikesta syntyi matkaohjelma joka on ladattavissa pdf muodossa välilehdeltä "matkaohjelma"