7. päivä. Jekaterinburg ja lähtö junalla Irkutskiin

Aamu valkeni taas kirkkaana ja aurinkoisena. Aamupala oli runsas ja erilainen kuin edellisenä aamuna. Aamupalan jälkeen pakkasimme kamat ja otimme pienen repun kantoon päivän kävelyille. Tavoitteena käydä ainakin kahdessa museossa, geologisessa ja mineraalimuseossa. Isot matkatavaramme saimme jättää koko päiväksi hotellimme laukkuhuoneeseen. 

Hetken aulassa päivittelimme blogia ja katselimme ihmisten vilskettä business hotellin sisäänkäynnin lähellä pehmeillä tuoleilla ja latasimme samalla laitteita.

Sen jälkeen lähdimme päiväksi kaupungille, palaamme klo 18 jälkeen hakemaan muita matkatavaroita hotellilta ja suuntaamme rautatieasemalle päin, jossa jossakin sen lähettyvillä illastamme ennen junan lähtöä klo 22:16 paikallista aikaa (+2h).

Lähdimme kohti Geologista museota, jonne oli vajaan parin kilometrin matka. Pikkureppu selässä taivalsimme, jossa tärkeimmät kamat mukana. Takit otimme mukaan , mutta taas turhaan, sillä oli aurinkoista ja noin 15 asteen lämpötila tuntui niin lämpöiseltä että takki oli turhaa. Pääsimme tuttua, jo eilen käveltyä reittiä kahvimukia matkalla juoden perille Geologian museoon. Museo oli hieman näkymätön ja sen olemassaolosta ei kertonut kuin lipan teksti ja kyltti ovessa.

Menimme sisään ja aulassa oli heti vartija, joka toivotti tervetulleeksi ja kertoi missä kassa, kun kysyin häneltä ensin kahta bilettiä museoon. Kassalla oli Babushka joka kertoi että jos ottaa kuvia niin lippu on kalliimpi. Otimme sellaiset kalliimmat 250 rbl liput .... eli molemmilta yhteensä noin 7 euroa. Museo oli neljässä kerroksessa ja menimme heti ylimmäiseen tullen alas kerros kerrallaan. Ylimmässä oli fossiileja ja mammutin ja muiden sen aikaisten Siperiassa eläneitten karvaisten eläimien luita. Siellä oli myös paljon erilaisia laavakiviä alemmas tullessamme museossa kivet ja mineraalit muuttuivat enemmän värillisiksi. Mitä ihmeellisimpiä kuvioita ja muotoja voivatkaan kivet sisältää. Tuli napsittua varmaan sata kuvaa museossa. osasta saa epätodellisen oloisia taustakuvia vaikka tähän blogiin.

Museosta pois lähdettyämme sorruimme katumainontaan, kun nuori nainen tarjosi pientä lipuketta. Emme alkuun edes vilkaisseet sitä, ennen kuin vasta olimme sitä jo roskikseen heittämässä. Olimme sopineet, että otamme junaan matkaevääksi pähkinöitä, kuivahedelmiä yms. ja kuinka ollakaan, nuoren naisen antamassa mainoksessa luvattiin 15:n prosentin alennus läheisen eko-kaupan tarjonnasta. Päädyimme siis pieneen, vaihtoehtopuotiin, missä oli vanhat kuormalavat valjastettu myyntitavaroiden hyllyiksi ja telineiksi. Ostimme monta pussillista evästä. Kiitimme vielä "mainostajaa" kaupasta tullessamme horoshaja rabota!!!

Suuntasimme Keskustan kävelykadulle, jonka varrella oli vanhoja taloja ja massiivisia kauppakeskuksia ja iso parkkitalo. Suuntasimme joen toiselle puolelle, jossa aioimme syödä jotakin. Matkan varrella oli eräs ehkä pääkaduista ja vanha kirkko, jonka nimi on kartan mukaan Bolsoi Zlatoust kirkko, jotakin se tarkoittaa, ehkä selviää myöhemmin.

Löysimme heti Izet joen toiselta puolelta ulkoapäin mitään sanomattoman näköisestä Buro-nimisestä ravintolasta hyvän ruokapaikan, joka oli sisustettukin mieluisasti. Kanakeitot alkuun ja pastat pääruuaksi. Maukkaita olivat. Mieliin painui ystävällinen henkilökunta, etenkin nuori Elena niminen tarjoilija, joka meille tarjoili. Hän kävi usein pöydässä juttelemassa ja kyselemässä meiltä kaikenlaista. Oli selvästi kiinnostunut meidän matkastamme. Näytimme hänelle suunnitelmamme ja blogin kuvia reissustamme. Hän oli innoissaan. Pyysi meitä menemään Sotshiin joskus lomalle, kehui sitä kovasti.

Jäimme hetkeksi vielä Pectopah in sisälle istumaan ja aikaa viettämään. Maksoimme ruuat juomineen, jotka olivat tällä kertaa 1910 rbl .... ei taaskaan yhtään huono hinta laatusuhde. Seuraavaksi menimme hotellimme suuntaan miettien menemmekö toiseen museoon, mineraali museoon? Ulkona näytti ilma sellaiselta, että sade uhkaa meitä.

Ei siellä vielä mitään satanut, tummia pilviä ja tuuli vain. Palasimme hotellille, otimme kamamme laukkuhuoneesta ja järjestelimme niitä junamatkalle. Muutamia ostoksia piti vielä tehdä. Juotavia, camcoja, ja muuta. Pähkinät ostimmekin jo aiemmin.

Kohta tilaamme taksin tai otamme sen hotellin edestä ja menemme rautatieasemalle, "poijezt" in eli junan lähtöön on kolme tuntia. On muistettava täällä maassa että junat kulkevat aina Moskovan ajassa, ainakin kaukojunat.  

Saimme paikallisen Lada Samaran, hurjalle tuoksuvan kuljettajan ja auton meidät kyytimään. Hinta oli nyt kohillaan 160 rbl näin päiväsaikaan. Aiempi tulopäivämme asemalta hotellille kyyti oli hieman ylihinnoiteltu, kun se maksoi 500 rbl. Silloin ei tullut tingattua hintaa yhtään.

Jekaterinburgin rautatieasemalle päästyämme pitäisi mennä ostelemaan matkaeväitä ja juomia junamatkaa varten. Ehdotin Pirkolle että hakisi meille kärrit, joita aseman parkkipakalla lojui. Hän haki kärrit ja kärppänä paikalla oli heti pitkäjalkainen laiha mies, joka tarjosi maksusta apua. Ok, sovimme, että hän roudaa matkatavaroita perässämme, kun kävisimme vielä ennen junaan nousua asioilla. Kävikin niin päin, että me juoksimme pitkäaskeleisen ja ripeän kantajamme sekä rinkkojen perässä - eikä meinattu vauhdissa pysyä!

Apteekista noudimme reissun halvinta vettä useamman pullollisen sekä "matkamiehen" vatsan suojaksi lääkettä. Kauppanimet lääkkeille ovat Venäjällä erilaiset, mutta lääkkeen vaikuttavan aineen nimellä lääkkeet löytyvät helposti. Apteekista laukkasimme läheiseen kellariin, jossa myytiin "produktyj" eli elintarvikkeita. Tai kantaja ja Pirkko laukkasivat edellä, minä räpsin "vokzal":ista ja sen edessä olevasta patsaasta iltakuvia könyten perässä kaupoille. Maanalaisesta puodista saimme matkaa varten tuiki tarpeellisia asioita, tosin camcoja siellä ei ollut ja ne jäivät aseman kioskeista ostettavaksi.

Pitkämies ohjasi meidät aseman erääseen odotushalliin, joka oli tupaten täynnä. Maksoimme tuosta laukka kyydistä hujopille 450 rbl. Emme halunneet hänen enää vievän tavaroitamme laiturille junan lähdön aikaan, vaikka hän kuinka sitä halusi.

Odotimme odotushallissa parisen tuntia junan lähtöä. Välillä kävin tutkimassa paikkoja asemalla ja tutustumassa paikalliseen aseman vessaan, jonka hinta oli 25 rbl ja se oli yllättävän siisti, tosin loossien ovia ei saanut pysymään kiinni eikä niitä lukittua.

Seurasimme ilmoitustaulua, jotta nähtäisiin miltä laiturilta juna lähtisi. Pirkko kävi kysymässä info tiskiltä asiasta, mutta sieltä sanottiin, että eivät vielä tiedä. Odotimme ja junan saapuessa ratapihalle tieto tuli "kolmoslaituri". Menimme kamoinemme sinne. Siellä ei ollut kuin muutama remonttimies, Pakko olla väärä paikka, ja niin olikin, tieto tarkoittikin kolmatta laiturialuetta, josta juna lähtee. Raide kuuteen juna saapui ja se laituri oli juuri laituri 3. Oppi taas jotakin.

Löydettyämme oikean junan ja vaunun sen ovella oli taasen maan tapaan konduktööri "vaunuemäntä" jolle annoimme taas passit. Meitä listaltaan etsimisen ja löytämisen jälkeen hän päästi meidät junaan. Varsinaisia junalippuja ei ole tarvinnut kelleen vielä esittää, pelkillä passeilla ollaan kuljettu.

Vaunumme tosiaan oli vanha, 70 -luvulta, kaikkialla puuta ja pakeliittia ja tuoksu oli vanhanomainen. Olikohan nämä niitä vanhoja DDR ssä valmistettuja junanvaunuja, joita jo Neuvostoliiton aikaan oli liikenteessä? Pitänee selvittää asiaa, kai jostakin joku tyyppikilpi löytyy.

Makuuosastomme oli kahden hengen, mutta ylä- ja alapunkalla, pöydän vastapuolella oli vain pieni seinälle kääntyvä tuoli tai pelkkä istuin. Patjat olivat oikeasti samanlaisia kaikin puolin raidoitukseltaankin kuin armeijan vanhat telaketjupatjat. Muutoin sängyt olivat keinonahkapintaa. Tunnelma oli siis hyvin ajassa takaisinpäin oleva.

Ihmettelimme hieman missä lakanat ovat, olisiko pitänyt olla omat mukana? Vähän ajan päästä aluksi tiukan oloisen tuntuinen vaunuemäntä / konduktööri alkoi jakelemaan lakanoita ja tyynyn päälisiä sekä pieniä käsipyyhkeitä vanhan postisäkin näköisestä säkistä. Oikeasti tämä tuntui aikamatkalta. Pistorasiaa ei makuutiloissamme ollut, mutta käytävillä viiden metrin välein löytyi yksiosaiset shuko rasiat. Onneksi olin ottanut lyhyen kolmiosaisen jatkojohdon mukaan reissulle ja nyt se oli arvossa arvaamattomassa.

Lakanasulkeiden ja pienen oma toimi-iltapalan jälkeen kävimme aika epämiellyttävän tuoksuisessa ja oloisessa vaunun vessassa, joita tässä vaunussa on yksi molemmissa päissä. pöntöstä oli suora reikä radalle. Hieman nautimme seurastamme ja ihmettelimme tätä menoa, mutta se oli sitä mitä haettiin, kokemusta... "Siperia opettaa". Olimme jo reissuun lähtiessä asennoituneet siihen, että edessä voi olla mitä tahansa. Sitten nukkumaan korvatulpat korviin ja lappu silmille.

Geologisen museon kuvia laitan tänne myöhemmin