20. matkapäivä. Seikkailut Toyota Cityssä

21.09.2017

Heräsimme Toyota Inn Palace Hotellilta hieman huonosti nukutun yön jälkeen. Kyse ei ole aikaerosta, vaan vähäisestä nukkumisesta ja uusista paikoista, joissa ei uni ehkä silleen tule kun pitäisi. Jännityskin on taustalla ja pyörittää
unitapahtumia, sillä tämä Japani on niin erilainen mihin olemme tottuneet ja
kokemusta kun ei tästä maasta käytännössä vielä ole.

Reissuun lähdettiin ihan untuvikkona, vaikka Siperian junassa ja kaupungeissa asioita Japania varten opiskeltiin. Niin monia asioita täällä pitää tietää, jotta osaa toimia.

Suurin harmi on ehkä se, että meillä ei ole toimivaa nettiyhteyttä kummallakaan
käytössä. Toisessa luurissa ei edes suomalainen DNA:n sim-kortti mene verkkoon.
Hankalaa on liikkua, kun ei ole puhelimessa karttaa. Lumiaan eikä Androidi
luuriin ei löytynyt ladattavaksi Japanin off-line karttapohjia, jolla olisi
voinut navigoida ilman datayhteyttä. Ihmeellistä, sillä melkein kaikkiin muihin
maihin kartat löytyvät.

Ei se mitään, nyt on kassillinen paperikarttoja haalittu hotellilta mukaan, joiden kanssa Toyota Cityssä päästään liikutaan. Saatiin hotellilta palveluun kuuluvat polkupyörät käyttöön oleskelumme ajaksi. Hyvä juttu, ne ovatkin parhaimmat kulkuneuvot näissä olosuhteissa. Nyt lähdemme etsimään Toyota Kaikan automuseota ja utelemaan josko päästäisiin Toyotan tai Lexuksen tehtaalle vierailemaan. Mitään emme ole etukäteen varanneet.

Katsotaan mitä päivä tuo tullessaan.

------------------------------

Hotellimme Toyota Inn Palace Hotel
Hotellimme Toyota Inn Palace Hotel

Aamupalahetki oli mieleen painuva. Meitä ystävällisesti neuvoi ja aamupala-asioita esitteli nais-keittäjä aamupalatilassa, jossa oli samalla keittiö. Opimme, mitä misokeittoon laitetaan sekaan ja että keitetty riisi syödään suolaisten umeboshi-luumujen ja merilevän kera. Leivät lämmitimme pienessä uunissa. Kaiken kaikkiaan keittiöstä löytyi toistakymmentä laitetta, joilla ruokaa jotenkin käsitellään tai tehdään. Kahviautomaatista sain mieleisen vahvaa ja hyvää kahvia, taatusti tuoretta!

Nappasimme maittavan erilaisen mieleenpainuvan Japanilaisen aamupalan jälkeen hotellimme parkkialueen telineistä palveluun kuuluvat polkupyörät allemme. Polkupyörät valittivat kuuluvasti, kun käsijarrulla jarruteltiin - kumpikin omalla äänellään. Eipähän tullut ketjukolareita, kun äänimerkki löytyy! Päättelimme, että tosi kapeilla kävely-/pyöräteillä pitäisi ajaa vasemmalla puolella, Japanin liikennekulttuurin mukaisesti.

Osassa tiestöstä on pyörätiet merkitty ajotien reunaan ajosuuntineen. Mutta ihan näin loogisesti emme osanneet toimia, vaan hämmensimme muita pyöräilijöitä haahuilemalla edestakaisin pyörätien reunasta reunaan. Eräskin nainen kävi tyynesti pyörätien päähän odottamaan ihmetellen touhuamme ja lähti matkaan vasta, kun olimme ohittaneet hänet. Onneksi tietämättömiä turisteja ymmärretään. Huomasimme tosin, että vaikka liikenne on sujuvaa ja mitään ruuhkia ei varsinaisesti ole missään, jalankulkijoita ei väistetä, mikäli tien yrittää ylittää muualta kuin pyörätieltä. Kaikki noudattavat liikennesääntöjä eikä kukaan yritä ylittää tietä punaisten valojen palaessa eikä varsinkaan vääristä kohdista.

Ajelimme lämpimässä säässä muutaman kerran harhaan. Löysimme itsemme mm. asuinalueelta ja piti ihan pysähtyä kauneushoitolan rappusille hengähtämään ja juomaan vettä sekä päivittämään sijaintiamme. Palasimme hieman ärtyneinä tulosuuntaan ja yhtäkkiä huomasimme olevamme Toyota Kaikanin tuntumassa - kuinka emme olleet huomanneet mokomia kylttejä aiemmin, vaikka olimme ajaneet siitä ohi. Havainnoimme ettei missään rakennuksissa ollut isoja kylttejä, joissa olisi kerrottu eri yritysten olemassaolosta: ei neon-valoja, ei logoja, ei mitään isompaa näkyvää infoa missään. Teiden varsilta löytyi vain pieniä kylttejä, jotka kertovat kohteiden sijainteja täsmällisen satunnaisesti.

Museon pihalla oli täsmällisen järjestelmällisesti elehtiviä vartijoita, jotka
ohjasivat meidät selkeästi ja "komentaen" viemään pyörät niille varatuille
paikoille alempaan kerrokseen erityisiin kaksikerroksisiin pyörätelineisiin.

Siirryimme Kaikan- museon aulaan kumartelevan vartijan ohi. Sisällä oli vastassa tyylikkäästi pukeutuneita ja käyttäytyviä oppaita. Eräs nainen antoi meille esitteet ja neuvoi selkeällä englannin kielellä, miten näyttely kannattaa kiertää. Näyttely oli ilmainen, joten lompakkoa ei tarvinnut tällä kertaa levitellä.

Ennen kierrokselle menoa kysyimme info-tiskin naishenkilöltä tehdaskierroksista. Harmiksemme hän totesi, ettei tänään ollut mahdollista osallistua tehdaskierrokselle. Kierrokset lähtivät museon aulasta oppaan johdolla päivittäin klo 11. Olimme jälleen myöhässä. Poistuimme näyttelyalueelle pettyneenä.

Totesimme, ettei lomalle ole tultu nukkumaan... Kiersimme kuitenkin hienon museon läpikotaisin. Lisäksemme museossa oli useita ryhmiä koululaisia koulupukuineen, jotka opettajiensa johdolla näyttivät tekevän annettuja tehtäviä ja kirjoittivat välillä kansioihinsa tunnollisesti jotakin.

Näyttelyssä pyörittyämme vajaan tunnin verran palasimme takaisin info-tiskille kysyäksemme, että olisiko seuraavalle päivälle mahdollisuus päästä mukaan opastetulle autotehdaskierrokselle. Infotiskillä olikin eri nainen kuin aiemmin ja vaikutti aikaisempaa ystävällisemmältä. Tiedustelin asiaa selkeällä rallienglannilla. Nainen kertoi ryhmän olevan täynnä, mutta anelin häneltä, että mahtuisikohan sinne vielä, koska olemme tulleet sitä varten kaukaa Suomesta Japaniin ja Jatkamme matkaamme Japanista ylihuomenna eteenpäin. Nainen soitti jonnekin ja sen jälkeen hymyillen vastasi, että kyllä kaksi mahtuu kierrokselle mukaan. Kiitimme vuolaasti palvelusta ja jatkoimme ilomielin näyttelyä kohti.

Ihastuneina katselimme huolellisesti tehtyä näyttelyä, tilat olivat siistiäkin siistimmät. Näyttely alkoi erityyppisten moottorien ja niiden toimintojen visuaalisilla esittelyillä. Oli halkaistuja ja läpinäkyviä moottoreita, joista oli eri sen osaset ja toiminnat havaita. ne oli tuettu vielä multimedia esityksin.

Näyttely jatkui hallista toiseen ja edelleen isoon näyttelyhalliin. Ennen sitä oli
mahdollista ajella oikeasti simulaattorilla ja testata eri turvajärjestelmien
toimintaa mopoauton näköisellä ajoneuvolla. Meidän tuurillamme sinä päivänä ei
ollut mahdollista enää harjoitella ajamista, sillä osasto oli sulkeutunut
hetkeä aiemmin.

Siirryimme eteenpäin ja seurasimme seuraavassa hallissa lasivitriiniin asetetun hitsaus- ja kokoonpanorobotin liikeratoja ja toimintaa. Japanilaiset rakastavat robotteja ja kaikenlaista automaattista.

Maailmanmatkaaja näpsi paljon kuvia, joista ehkä selviää paremmin näyttelyn koko sisältö. Erityisesti mieleen painui vetyauto ja hienot uudet autot viimeisessä etapissa. Kävimme tutkailemassa kaikkia autoja ja istuimme miltei kaikkien eri automallien ohjaamoissa, pelkääjän paikalla ja takapenkeillä. Harmittelimme Suomen autojen hintoja. Japanissa uudet autot ovat kolmasosan Suomessa myytäviä autoja halvempia. Ihmekös sekin että osittain siitä syystä Japanissa ajetaan uusilla autoilla.

Päätimme kierroksen toisessa kerroksessa olevaan lahjatavaramyymälään ostaen sieltä tuliaisia ja nauttien maukkaasta automaattikahvista. Myymälässä oli Toyota-autoihin liittyviä tuotteita alkaen ruuista aina vaatteisiin ja peleihin sekä
pienoismalleihin. Ostokset kulkivat mukavasti hotellille päin polkupyörien
koreissa. Näykimme eiliseltä kauppareissulta ostamiamme nakkeja pahimpaan nälkäämme.

Palasimme illansuussa hotellille ja silloin alkoi jo hämärtää. Vatsassa kurni nälkä
välipaloista huolimatta ja pienen lepohetken jälkeen ajattelimme suunnata
kulkumme johonkin sushi-ravintolaan. Halusimme tutustua japanilaiseen
ruokakulttuuriin.

Kysyimme respasta neuvoa, jotta löytäisimme harhailematta lähistöltä hyvää ruokaa. Nuori hotellivirkailijanainen oli mielissään kiinnostuksestamme heidän kulttuuriaan kohtaan ja jälleen piirteli innokkaasti sekä teatraalisesti hymyillen paperikarttakopioon alleviivaustussilla pallukoita ja selvitti englanniksi reittiohjeita.

Lähdimme kyselemään hotellin kulmalta sijaitsevasta ravintolasta
ruokailumahdollisuuksia. Joitakin paikallisia ihmisiä istui tatamilla ruokien
ääressä ja keskustelivat intohimoisesti, mutta kuitenkin hiljaisella äänellä.
Meitä vastaa tuli joku ravintolan työntekijä happaman näköisenä, tämä jo
hämmästytti meidät. Kysyimme englanniksi voiko ravintolassa maksaa meikäläisillä luottokorteilla ja saimme tylyn vastauksen, ettei voi - ainoastaan käteisellä. ravintolassa haisi kovahko tupakankin käry, joten ei kiinnosta. Olimme jo aiemmin nostamamme käteiset jo tuhlanneet, jouduimme kääntymään senkin takia kannoillamme ja jatkamaan seuraavan ruokapaikan metsästystä.

Lähdimme etsimään toista meille hotellilta suositeltua paikkaa. Paikka löytyikin helpohkosti, vaikka epäillen hiippailimme ovista sisään, sillä paikka näytti ulospäin aivan muulta kuin ruokapaikalta. Sisäänkäynti muistutti lähinnä punttisalia. Ovien
sisäpuolelta löysimme ison eteisen, jonka alemmalla tasolla piti matolla riisua
kengät ja ne kädessä nousta ylemmälle tasolle, jossa sijaitsivat kenkäkaapit.
Ne toimivat kolikolla, jolla luukkujen ovet sai lukkoon. Jälleen hämmästyneinä
sipsuttelimme sukkasillamme peremmälle (muistakaa aina pukea puhtaat sukat jalkaanne Japanissa lähtiessänne ihmisten ilmoille!).

Eteemme avautui ns. respa. Virkailija, tai mikä ns. vastaanottaja, kyseli huonolla englannilla, mitä olimme ajatelleet "ostoskeskuksessa" tehdä. Selvitimme hänelle haluavamme syödä. Hän sen mukaisesti sitoi ranteisiimme vaaleanpunaiset rannekkeet. Jatkoimme kulkuamme peremmälle ravintolaa etsien.

Paikka paljastui ennemminkin jonkinlaiseksi hyvinvointikeskukseksi. Japanilaiset
ottivat siellä erilaisia hoitoja: hierontoja, jalka- ja käsihoitoja yms. yms. Löytyi sieltä mainostettu ravintolakin, joka tosin oli aivan hiljainen - ketään ei näkynyt missään. Niinpä palasimme "respaan" ja tiedustelimme kelpuuttaako ravintola Master- tai Visa-korttia maksuvälineeksi käteisen sijaan. Ei kuulemma kelpuuttaisi. Valittelimme respan tyttöselle (japanilaisten ikää on vaikea arvioida), että meillä ei ole käteistä ja että meidän on lähdettävä etsimään pankkiautomaattia.

Yrityksistämme huolimatta emme löytäneet automaattia, johon Visa tai MasterCard olisivat sopineet. Ja paikat olisivat pian menossa kiinnikin. Ärtyneinä palasimme takaisin hotellille ja kerroimme huolemme aina niin empaattisille hotellivirkailijoille.

He ryhtyivät reippaasti selvittämään meille kelpaavaa pankkiautomaattia tai
pitäisikö sanoa, että pankkiautomaattia, joka kelpuuttaa meidät. Ja semmoinen
löytyikin netistä Masterin sivuilta, SevenEleven-kauppaketjujen myymälöissä on
ATM ja sellainen oli vähän matkan päässä.

Kiljuvasta nälästä kärsien lähdimme kilometrin mittaiselle iltamarssille. Ja jossain riisipellon takaa silmiimme siinsi ihanat SevenEleven-kaupan 7- numeroa kuvaavat mainosvalot. Automaatti löytyi! Päivällisravintolan metsästys sai loppua ja meidän oli tyytyminen kyseisen kaupan pikaruokiin... Valikoima oli melkoisen väritön. Sieltä tosin löysimme hienosti pakattuja japanilaisia xylitol-purukumeja - jee.

Palasimme takaisin hotellille ja kiitosten kera pyysimme saada avaimet respasta
huoneeseen ja - ei kun SYÖMÄÄN! Ei se mikään makuelämys ollut, mutta kyllä sitä
nälkäänsä söi.

Siinä sitten loppu ilta hurahti ja nukuttikin jo hyvin raskaan päivän jälkeen.. odottaen seuraavaa päivää ja autotehdaskierrosta.