12. päivä. Listvyanka ja lähtö Irkutskiin

13.09.2017

Viimeinen päivä Listvyankassa alkaa. Illaksi saavumme Irkutskiin suoraan rautatieaseman vastapäätä olevalle Mini Vitim hotellille, jossa vain nukumme yömme. Seuraavana aamuna odottaa Trans Siberianin ykkösluokka meitä ja sillä matkaamme kahden päivän ja kymmenen tunnin matkan Habarovskiin. 

Osan päivästä suunnittelimme ja järjestelimme loppumatkaamme, aina koto Suomeen asti. Joten emme ottaneet kaikkea irti tältä päivältä Baikalillla.

Tänään jouduimme luopumaan Baikal Khan -hotellista, jossa olemme viihtyneet Baikalin vierailumme ajan erinomaisesti. Hotelli oli/on uusi, pienehkö ja kotoisa. Jotakin hotellin ja hostellin välimaastosta. Saimme huolella valmistetun aamiaisen joka aamu tarjoiltuna pöytiin. Lisäksi meillä oli käytössämme "aamiaissalonki" jääkaappeeineen ja kahvin-/teenkeittomahdollisuuksineen, jonne saatoimme tuoda omia eväitämme ja täydennystä ravinnonpuutteeseemme. Henkilökunta oli jälleen superystävällistä, joskin hieman ujoa. Itse asiassa viimeisen päivän aikana, jolloin vietimme melkein koko päivän hotellilla, relasimme ja tutustuimme paremmin henkilökuntaan. Tästä päivästä uhrattiin osa loppumatkan suunnitteluun ja järjestelyihin. Varasimme ja maksoimme kaikki loppumatkamme lennot, yhteensä 5 kpl: kaksi menopaluuta ja yksi yhdensuuntainen lento.

Vladivostokin jälkeen siirrymme 20.9. Japanin Osakaan, jonne palaamme käytyämme menopaluu-lipulla Honolulussa Hawaijilla. Hawaijilla on tarkoituksemme olla neljä yötä ja Japanissa kaksi. Viimeisenä varasimme lennon Vladivostokista Moskovaan. Kaikki nämä saimme n. 2 500 euroon. Vielä meillä on avoimena kotiintulo Moskovasta, mutta todennäköisesti 30.9. tulemme junalla Kouvolaan. Toivottavasti joku sukulainen tai tuttava korjaa meidät sieltä talteen, jos haluaa meidän vielä palaavan takaisin kotiin. Ilmoittautumisia otetaan vastaan!

Samalla kun nautimme vielä nopeasta hotellin nettiyhteydestä, suoritimme Pilveen valokuvien tallentamista, joka on ollut matkan aikana aika hankalaa, kun ei monesti ole ollut hyviä data-yhteyksiä. Lumia 950:llä otetut valokuvat ovat kooltaan 4-8 MB tai jopa 16 MB/kuva. Niiden siirtäminen vaatii hyvän yhteyden. Onneksi mukana on 2 TB kiintolevy, jonne voi kaikki kännykästä kopsata. Se kannattaa olla aina matkoilla mukana.

Kävimme vielä kävelyllä rannassa ja syömässä tutuissa paikoissa. Rannalta ihailimme Baikalia ja sen vuoria, joiden reunoja ja rantaa pitkin huominen junamatka kulkee. Odotamme siltä osalta paljon hyviä näköaloja. Nautimme viimeisen Baikal iltamme auringonlaskusta rantakadulla kävellessämme.

Vaikka olimme luovuttaneet huoneen klo 12, saimme jäädä hotellille viettämään aikaamme. Positiivinen yllätys oli, että henkilökunta tarjosi meille kahvit ja blineja aivan kuin olisimme olleet edelleen asukkaita. Paluukyydin Irkutskiin täksi illaksi saimme samalta hyvältä kuljettajalta, joka meidät hakikin asemalta Listvyankaan. Samalla selvisi, että respaa pitävä ja ainoa englantia puhuva nainen ja tämä nuori autonkuljettaja olivatkin pari.

Ennen lähtöämme kuljettaja kysyi, voisiko hän ottaa respan tytön mukaan ja viedä tämän samalla leffaan. Tottakai suostuimme! Nuorta lempeä täytyy vaalia. Automatkalla keskustelimme paljon Suomesta ja minkälaista siellä on. Respan nainen kertoi käyneensä Suomessa aikana, jolloin hän asui hetken aikaa Saksassa Alppien lähellä. Molemmat olivat kovasti kiinnostuneita tulemaan Suomeen. Siinä "körötellessämme" Venäjän liikenteessä yhtä aikaa vasenta ja oikeaa kaistaa ja erikseen, nuoret kysyivät, lähtisimmekö me heidän kanssaan elokuviin. Siellä olisi mennyt Stephen Kingin kauhuleffa "It" ja näyttivät kännykältä meille siitä trailerin. Kieltäydyimme ystävällisesti, koska halusimme levätä hyvin ennen junamatkaa.

Nuoripari toi meidät suoraan rautatieaseman vastapäätä olevaan hotelliimme - Minihotel Vitimiin, jossa halpa yö kaikilla varusteilla parivuoteessa 43 euroa. Tältä päivältä sen pituinen se. Huomenna seikkailu jatkuu...

Tältä päivältä on kuvia tosi vähän......