11. päivä. Listvyanka ja Baikal
On tiistai ja 12. syyskuuta, yhdestoista matkapäivä. Paljon on nähty ja tapahtunut. Matkaa taitettu yli 6200 km. Kaikki on tuntunut menneen hirmu nopeasti. Vielä ei ole koti-ikävä iskenyt. Ikävä on tietysti lapsia. Terkkuja heille, kaikki on hyvin.
Aamuinen Baikal avautuu Listvyankan hotellin parvekkeelta aurinkoisena, tuulisena ja vaahtopäisenä. Kohta puoleen olemme menossa tunnin mittaiselle veneretkelle (15-20m pitkä). Saattaa vähän keinuttaa. Puemme hyvin päälle, koska vesi on kylmää ja sen johdosta järveltä puhaltava tuuli kylmää.
Veneretki oli hyvä, vaikka ei kauankaan kestänyt. Kävimme Listvyankan rannikkoa pitkin Baikalin ainoan laskujoen, Angaran alkulähteellä. Joensuulla on valkoiseksi maalattu iso kivi, ilmeisesti joittenkin kutsumana Shamaanin kivi, josta virallisesti alkaa joki, "reka Angara". Baikaliin laskee yli 300 jokea ja vain yksi laskee pois, Angara, joka myöhemmin yhtyy Jeniseihin Krasnojarskin pohjoispuolella.
Veneretkeä möi ja emännöi Mila (Ludmila), joka piti paljon meistä ja kertoi, että hän pitää suomalaisista, koska me olemme rehellisiä, täsmällisiä ja luotettavia. Edellisenä påivänä, kun kävimme varaamassa retken, Mila kertoi, että hän antaa retken meille kahdelle 900 ruplalla, kun normihinta on 1000 rbl. Mila kertoi myös, että heidän retkellään tee ja kahvi kuuluu hintaan. Sanoin Pirkolle kaupat tehtyämme, että jotakin kuitenkin puuttuu tai jostakin rokotetaan lisähintaa. Tämä ei voi pitää paikkaansa.
Kun pääsimme retkeltä, jossa saimme mielestämme mitä luvattiin, oli maksun aika. Mila tarkoituksella jätti meidät viimeiseksi ja sanoi heti sen 900. Mila kiitti vielä, että olimme minuutilleen paikalla ennen lähtöä.... täsmällisiä suomalaisia.
Baattireissulla tuuli kovin ja näimme tämän suuren maailman syvimmän järven voiman. Onneksi olimme pukeutuneet hyvin topatusti.
Baattireissun jälkeen ajattelimme mennä katsomaan hotellillemme menevän tien risteyksessä olevaa akvariumia ja mitä siellä on?. Juuri sen puoleiselle tiereunalle päästyämme huomasimme tutun hahmon tien toisella puolella, Aussiherra? Hihkaisin "Hey Sir" , hän kääntyi ja tuli luoksemme tien toiselle puolelle.
Rupattelimme siinä kauan, hän kertoi paljon asioita ja me myös. Puhuimme mm. viisumeista ja kuinka helppoa niitä on saada Venäjälle. Aussiherra kertoi, että hän kahden passin kansalaisena käyttää brittipassia, koska hänen aussipassissaan on niin paljon leimoja, jonka johdosta viisumin hakeminen vie pitemmän ajan. Pitää siis selittää syitä, miksi on käynyt niin paljon Vietnamissa. Puolestani kerroin, että suomalaisten on toistaiseksi helppo hakea Venäjän viisumia, olemme vielä heidän silmissään "huoleton" maa.
Puhuimme paljon myös Australiasta ja Uudesta-Seelannista - millaista siellä on ja minä vuodenaikana sinne kannattaa matkustaa. "Sir" kertoi, että heillä on Uuden-Seelannin kanssa maiden välistä kismaa - aivan kuten meillä ruotsalaisten kanssa. Puhuimme paljon muutakin ja sovimme leikkimielisesti tapaavamme taas Vladivostokissa, vaikka näin jälkeen päin harmittaakin, että emme vaihtaneet yhteystietoja tarkemmin.
Kävimme hotellilla. Vaihdoimme päällemme kevyempää ja lähdimme etsimään Tourist info-pisteitä, jotka olivat eilisen maanantain vapaapäivän johdosta kiinni. Kävimme ensimmäisellä ja sen piti olla auki, mutta ketään ei ollut missään ja ovi oli lukossa. Kävelimme kylältä poispäin ja löysimme toisen info-pisteen ja sekin oli kiinni. Ovessa luki reippaasti "Open" ja aukioloajat olivat 10-20, siitä totesin Pirkolle, että taitaa olla tuo aika ruokatuntia tässä kylässä, kun mikään ei pidä paikkaansa täällä. Siitäpä tokaisusta Pirkkopa taas pienen pömärin = naurukohtauksen sai.
Päädyimme kauppaan ostamaan kaalipiirakkaa ja juotavia, sekä banaania välipalaksi. Taaskaan ei ollut hapankurkkuja, joita oltiin jo kyselty edellisenäkin päivänä. On se kumma, kun Venäjältä ei saa hapankaalia ja hapankurkkuja, kun niitä haluaisi ostaa ja nauttia. Myöskään venäläistä olutta ei ole tarjolla missään, vaan kaikenkarvaista länsimaista lisenssiolutta Vemäjällä pullotettuna. Maassa pitää syödä ja nautti maassa tehtyjä antimia. Se on pieni periaate.
Kaupan jälkeen törmäsimme zooparkiin, villieläinpuistoon. Sisäänpääsymaksu oli 600 rbl kahdelta ja sisälsi vapaan valokuvaamisen. Kiertelimme hieman alueella katsomassa eläimia. Siellä oli pupuja, minkkejä, kettuja, susi, vuohia, lampaita, karhunpentu... Seurasimme ensin karhunpentua ja sen touhuja ja yritimme saada hyviä kuvia, mutta se oli niin vikkelä, että ei oikein onnistunut. Koira näytti olevan aitauksessa pomo, koska se kävi hätistämässä karhunpennun pois kupilta. Koira oli ilmeisesti malamuutti. Näimme miehen, joka ulkoilutti ihka oikeaa sutta talutushihnassa ja kun ei oikein kävely sujunut, otti suden syliin ja meni kadulle lenkille sen kanssa. Sitten tuli eräs nuori mies ja hihkaisi meillä ohjaten meidät kettujen koppiin. Hän otti kolmikuisen hopeaketun pennun syliinsä ja työnsi sen suoraan Pirkolle. Siitäkös hyviä kuvia saatiin. Kettu oli aivan rauhallinen ja nautti kovasti sylittelystä. Itsekin otin ketun syliin kuin vauvan eikä se rimpuillut. Nuori mies sai meistä pari hyvää kuvaa. Olipahan paikka tämäkin.
Jatkoimme matkaa sivukadulle, jossa olikin kauniita vanhoja puutaloja. Niistäpä pitikin tietysti valokuvia taas ottaa. Samalla saimme ihailla ylöspäin kävellessämme Baikalia, joka selän takanamme aukeni sitä suurempana, mitä ylemmäs katua kävelimme.
Päivällisen kävimme taas syömässä torin kupeessa olevissa sashlyk-kahviloissa, koska emme ole niihin vielä pettyneet ja hinnatkin ovat ihan kohdillaan. Kahdelta hengeltä juominen ja syöminen salaatteineen maksoi alle 13 euroa. Ei paha. Kurjaa niissä Pirkon mielestä ainakin on vain kertakäyttökulttuurin suosiminen - "roskaa kertyy:/ ja jätevuoret kasvaa ja maailma tuhoutuu".
Palasimme hotellille ja ajattelimme, että pääsemme tänään käymään ajoissa nukkumaan ja sen me nyt teemme. Spakoinoij notshi = hyvää yötä rakkaat ystävät ja "toverit" ja lapset ja kaikki muut sukulaiset. Huomiseen!!!